torstai 31. tammikuuta 2013

3. Santtu


Aikaa kului kesään asti, olin ehtinyt keväällä täyttää 16, Sami meni inttiin ja mulle jäi aikaa, liikaa aikaa. Aloin käyttää tätä aikaa notkumalla netissä, erilaisilla chattipalstoilla ja edelleen tuossa kuvagalleriassa. Nautin miesten mulle antamasta huomiosta. Eräällä chattipalstalla tutustuin Santtuun, 25-vuotiaaseen suht komeaan mieheen. Vaihdettiin meseosotteita ja jatkettiin juttelua siellä, Santulle en kertonut seurustelevani, se ei vain koskaan tullut puheeksi. Santtu myös oletti mun olevan 18-vuotias, sillä se oli tuon chatin ikäraja.En koskaan korjannut tätä oletusta. Päätettiin tavata ja käytiin kaakaolla jossain kahvilassa, jonka nimeä en enää muista. Sieltä lähdettiin yhdessä Santun asunnolle, sillä oli pieni yksiö vuokralla läheltä kaupungin keskustaa.

Muistan, että Santtu helli, hali ja pussaili mua hirveästi. Esileikki oli todella pitkä, eikä se yhtään haitannut niin komean miehen kanssa. Santun penis oli aika samaa kokoluokkaa Samin kanssa. Siltä otin suihinkin, se kehui mua ja opetti samalla pari uutta juttua. (Joita myöhemmin Samin kanssa sängyssä ollessani kokeilin. Samin kysyessä mistä olin oppinut, kerroin vain lukeneeni netistä ja kokeilevani nyt). Se loppupäivä meni Santun asunnolla, ehdittiin naida useampaan kertaan ja Santtu laukesi mm. mun suuhun, rinnoille ja selälle. Santun kanssa sain itsekin orgasmin pariin otteeseen. Seksi oli hyvin nautinnollista, mutta lopulta mun oli lähdettävä kotiin ettei äiti huolestuisi. Santulle vetosin siihen, että mun oli mentävä kotiin lukemaan yhteen tenttiin joka olisi seuraavana päivänä. Se uskoi. Puhkinaituna kävelin kotiin Santun asunnolta, kävin suihkussa ja menin nukkumaan.

Meni muutama päivä, sitten Santulta tuli tekstiviesti jossa Santtu pyyteli anteeksi ettei ole ottanut yhteyttä. Tunnusti, että on oikeasti varattu ja että petti tyttöystäväänsä mun kanssani, siitä oli seurannut kamala morkkis ja nyt Santun mielestä oli parempi jättää tämä meidän juttu tähän. Omasta parisuhteestani Samiin en puhunut mitään, vastasin Santulle vain, että ymmärrän hyvin ja tämä jääköön meidän salaisuudeksi. Santtuunkaan en ole tämän jälkeen ollut yhteydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta, kritisoi, esitä postaustoiveita, mitä vain. Simppu iloitsee kommenteista, ehkä vähän kiihottuukin. ;)