Tämä on todella ollut mun elämääni. Kahdeksan vuoden ajan. Kaikki kirjoittamani on totta. Parisuhteita mulla on ollut vain kolme. Aina hetken oon pystynyt yrittämään ja olemaan uskollinen, mutta sitten taas hyppinyt miehestä ja sängystä toiseen.
Mua ei ole koskaan vaivannut morkkis näistä jutuista, eikä yksikään suhde oo päättynyt siksi, että olisin jäänyt touhuistani kiinni. En tiedä miten musta on tullut tämä, mitä olen nyt. En tiedä milloin musta tuli näin taitava valehtelija, näin hyvä peittämään jälkiäni ja elämään kaksoiselämää. Milloin mä jäin tähän koukkuun ja miksi ylipäätään tän aloitin, on kysymyksiä jotka odottaa vastausta vielä multa itseltänikin.
Oon aina pitänyt tärkeänä sitä, että muistan jokaisen miehen ja mahdollisimman paljon muutenkin näistä sekoiluistani. Ajan myötä varhaisimmat muistot haalenee ja se on osasyy siihen miksi oon aloittanut blogin pitämisen. Mä tahdon muistaa. Mä tahdon laskea. MÄ TAHDON PÄÄSTÄ TÄSTÄ JA ELÄÄ NORMAALIA ELÄMÄÄ. Ajattelin, että ehkä kaiken kirjoittaminen ja muiden ihmisten kommentit vois auttaa mua sisäistämään miten kamalaa tää mun touhu on ollut ja on edelleen.
En hae mitään sääliä tai myötätuntoa tällä postauksella. Toivon vaan että tää vois auttaa avaamaan mun tarkotusperiä tän blogin suhteen. Pakkohan mun on olla jotenkin vinksallaan kun tällaista teen?
Silti parisuhteissani oon ollut aina rakastunut ja todella halunnut olla poikaystävieni kanssa, enkä ole halunnut heitä satuttaa mitenkään, silti oon toiminut näin, ja toimin edelleen.
